Kunnille on nyt tarjolla uusi ja tehokas ratkaisu tavoitteiden viemiselle käytäntöön. Hoplr (lausutaan Hopler) on kunnille ja kaupungeille räätälöity eurooppalaisesti laajasti palkittua naapurusto- ja yhteisösovellus. Euroopan komissio on myöntänyt sovellukselle mm. merkittävän ”Seals of Excellece” -tunnustuksen, koska EU:n tasolla tavoitellaan riippuvuuden vähentämistä amerikkalaisista sosiaalisen median sovelluksista. Keski-Euroopassa jo yli 250 kuntaa/kaupunkia käyttää Hoplria. Käyttäjiksi liittyy keskimääräisesti noin puolet kunnan kotitalouksista, joka antaa kunnalle julkisena toimijana helpon työkalun lisätä omalta osaltaan viestinnän tehokkuutta ja kohdentuvuutta.

Hoplrin perusidea on toimivien naapurustojen luominen kaupunkiin. Toimivat naapurustot lisäävät yhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa asukkaiden välillä ja asukkaiden kesken. Eri kylillä on jo erilaisia someryhmiä. Hoplrin avulla ryhmiin saadaan suora kunnan viestintäkanava ja naapurusto- ja kyläryhmät ovat kaikkien saavutettavissa. Kunta tuo Hoplrin avulla tähän helpon työkalun. Tutuissa naapurustoissa yksinäisyys vähenee ja asukkaiden yhteisöllisyys ja viihtyvyys kasvavat. Lisäksi myös erilaisten tavaroiden vaihdanta, kierrätys ja naapuriapu todennetusti lisääntyvät. Tuttu naapurusto on myös osa kansalaisten turvallisuuden tunnetta. Kokonaisturvallisuus lisääntyy ja Hoplrin avulla voitte lisätä merkittävästi myös kriisiviestinnän valmiutta ja nopeutta. Kunnalle Hoplr tarjoaa nopean ja tehokkaan viestintäkanavan kyliin ja naapurustoihin sekä säännöllisen raportoinnin eri kunnan osien ajankohtaisista teemoista. Tämä helpottaa päätöksentekijöiden tilannekuvan muodostamista sekä toimenpiteiden kohdentamiseta esille nousseihin epäkohtiin.

Tällaista työkalua olisimme tarvinneet työskennellessäni pitkään eri kaupungeissa toimialajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hoplrin avulla monet strategiset ja toiminnalliset tavoitteet saadaan toteutetuksi erittäin kustannustehokkaasti. Keskisuurelle kunnalle 10 000 – 15 000 vuotuinen lisenssimaksu jää Hoplrin versiosta riippuen joko hieman alle tai hieman yli 10 000 euron. Rahallinen panostus on suhteellisen pieni ja hyötyihin nähden vähäinen.

Hoplr hyödyt ylittävät sektorirajat, joten esittelemme mielellämme Hoplrin ominaisuuksia valitsemillenne asiantuntijoille kunnassanne. Liitän tarvittaessa keskusteluun Peter De Smedin Belgiasta. Peter voi kuvata tarkemmin erilaisia käyttäjäkokemuksia Keski-Euroopasta, jossa Hoplr on jo käytössä yli 250:ssä eri kokoisessa kunnassa ja kaupungissa ja sillä on jo yli 1,2 miljoonaa käyttäjää.

Linkkinä Hoplr pähkinänkuoressa 1 minuutin englanninkielisellä videolla.

https://services.hoplr.com/hoplr-in-1-minute

Jos haluat keskustella kanssani Hoplrista, niin ota minuun yhteyttä alla olevasta linkistä:
Ota yhteyttä – Jukka Lindberg